1975 – 1979

Alkutaipaleet

Viihdekuoro Jyväset -kuoro perustettiin 16.9.1975. Kuoro aloitti pelimannikuorona Veikko Suonion johdolla. Kuoron tavoitteena oli esiintyä Vaajakosken pelimannien kanssa erilaisissa tilaisuuksissa. Suonio poistui keskuudestamme jo samana syksynä, mikä muutti myös kuoron toimintaa. Kuorosta tuli sekakuoro.

Sirkka Kovalainen aloitti kuoron johtajana 1976. Nuoren kuoron ohjelmiston olevan laaja ja käsittävän lauluja kansanlauluista musikaalisävelmiin sekä hengellisiä lauluja. Keväällä 1978 Jyväskylän Maalaiskunnan kansalaisopiston kuoron ja orkesterin yhteisesiintymistä arvioitiin näin: ”Kuoron ’äänihuolto’ varmaan edistäisi sointupuhtautta. Kuoron vahva puoli on sen ilmaisellisuus ja notkea laulutapa.”

Syksyllä 1979 kuorossa lauloi 10 sopraanoa, 12 alttoa, 4 tenoria ja 6 bassoa. Syksyn ohjelmistoon kuului mm. Kesäpäivä Kangasalla, Tuoll on mun kultani, Merimieslaulut, Pirttikosken polkka, Marraskuun masurkka, Uuventuvan Matin valssi, Pyhäaamun rauha, Heijastus, Plaisir D’amour, Come again ja Nousee päivä.